Hyödynnä Google Trendsin tarjoama tieto hakujen trendeistä

Google Trends on työkalu, joka kokoaa ja tilastoi Google-hakukoneessa ympäri maailmaa tehdyt haut. Tämä tarkoittaa valtavaa määrää tietoa ihmisten kiinnostuksen kohteista ja nousussa olevista aiheista. Google Trends kertoo, mitä ihmiset hakevat Google-hakukoneessa sekä missä ja milloin hakuja on tehty. Google näyttää tiedon hakukategorioittain, joita ovat verkko-, kuva-, uutis-, Google Shopping– ja YouTube-haut. Google Trends -työkalu on avoin kaikille, eikä sen käyttöön tarvitse voimassaolevaa Google Ads -tiliä.

Google Trends toimii mainostajan apuna hänen miettiessään sopivaa ajankohtaa kausiluonteisen tuotteensa tai palvelunsa markkinointitoimenpiteille. Tutkimalla liiketoiminnan kannalta keskeisiä hakuja ja näiden suhteellisen määrän kehitystä tietyllä aikavälillä, voi hän havaita siellä esiintyviä nousuja ja laskuja. Ja tämä auttaa häntä toteuttamaan markkinointitoimenpiteet juuri oikeaan aikaan.

Hakujen jaottelua voi tutkia myös sijainneittain: ovatko haun tehneet esimerkiksi ympäri Suomea vai lähellä yrityksen toimipistettä? Tämä on hyvä ottaa huomioon miettiessä mainonnan kohdennuksia. Google Trendsissä voi myös vertailla, miten yrityksen tuotetta tai palvelua haetaan suhteessa kilpailijoihin. Työkalu avaa markkinoijalle myös tiettyä hakutermiä käyttäneiden ihmisten kiinnostuksen kohteita.

Hakujen trendit peilaavat aikaa ja maailmaa, jossa ihmiset elävät. Google kertoo, että vuonna 2019 sankareita käsittelevien aiheiden hakeminen lisääntyi valtavasti. Nyt vuonna 2020 elämme Suomessakin poikkeusaikaa, jossa koronavirusepidemialla on merkittävä vaikutus ihmisten arkeen. Koronavirukseen liittyvät haut ovat luonnollisesti voimakkaassa nousussa. Ihmiset pohtivat keinoja selviytyä uudennäköisessä arjessaan. Vallitsevassa poikkeustilanteessa on nähtävissä muutosta kulutuskäyttäytymisessä ja nousevia trendejä, kuten esimerkiksi noutoruoka.

Hyödynnä Google Trendsin tarjoama tieto hakujen ja ihmisten kiinnostuksen kohteiden trendeistä. Tämä auttaa sinua suunnittelemaan osuvampaa markkinointia, tekemään järkeviä kohdennuksia ja käyttämään markkinointibudjetti tehokkaasti. Seuraa muutoksia ihmisten kulutuskäyttäytymisessä ja etsi ratkaisuja heidän ongelmiinsa siinä ympäristössä, jossa he sillä hetkellä elävät.

Google Trends on hyvä työkalu Google-markkinoinninkin suunnittelussa.

Jos olet kiinnostunut siitä, miten digimarkkinointi voi edistää juuri sinun yrityksesi liiketoimintaa, ota meihin yhteyttä!

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Viritetään firmasi markkinointi kuntoon.

Paras aika aloittaa kanssamme oli eilen. Toiseksi paras aika on tänään.

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia