Referenssit

Julkaistu elokuu 27, 2021

Markkinointiyhteistyö nosti hakukonelöydettävyyden uudenlaiselle tasolle

Pitopalvelu Huplilla on yli 45 vuoden kokemus juhlatarjoilujen toimittamisesta pääkaupunkiseutulaisten juhliin. Olipa kyseessä sitten syntymäpäivät, rippijuhlat tai yrityksen pikkujoulut, tietävät asiakkaat saavansa laadukkaan cateringin osaksi tärkeää tilaisuuttansa. Sami Hupli on johtanut tätä alun perin hänen isänsä Aarne Huplin vuonna 1975 perustamaa ravintolayritystä liiketoiminnan eri osa-alueista huolehtien, aina ruokatoimituksista hakukoneoptimointiin.

Hakukoneoptimointiin tulee paneutua ajan kanssa

Jotta liiketoiminnan kasvu ja kiinnostuksen herättäminen asiakkaissa olisi Pitopalvelu Huplille mahdollista, on näkyvyydestä huolehtiminen elinehto. Markkinoinnin pitäessä sisällään monenlaista tekemistä on Sami Hupli kokenut oman käytettävissä olevan aikansa monesti riittämättömäksi. Etenkin hakukoneoptimointiin liittyvät työtehtävät, kuten esimerkiksi löydettävyyttä parantavien sisältöjen säännöllinen kirjoittaminen, ovat näyttäytyneet aikaa ja paneutumista vaativana tekemisenä.

”Kävin syksyllä 2020 keskusteluja Menestystarinoiden Marko Kekin kanssa yritykseni hakukonenäkyvyydestä ja koin ajatustemme kohtaavan. Hakukoneoptimoinnin ulkoistaminen alan asiantuntijoille alkoi tuntumaan järkevältä ratkaisulta, ja päätin lähteä kokeilemaan markkinointiyhteistyötä Menestystarinoiden kanssa”, muistelee Hupli kumppanuuden alkumetrejä.

Kaikki alkoi hakusana-analyysistä

”Markkinoinnin yhteistyö käynnistettiin tilanteessa, jossa Pitopalvelu Huplin sivuston löydettävyys Google-hakukoneessa ei ollut lainkaan tyydyttävällä tasolla. Tästä alkoi syvälle pureutuva hakusanojen analysointi tärkeiden hakusanojen tunnistamiseksi ja sivuston näkyvyyden nostamiseksi paremmille sijoille Google-hakukoneessa. Hakutermejä on ajan myötä vaihdeltu, mutta tekemisen tavoitteena ollut koko ajan löydettävyyden parantaminen ja myynnin kasvattaminen”, kuvailee Menestystarinoiden Search Marketing Specialist Jonas Hovinen.

Sivuston hakukoneystävällisyyttä alettiin parantamaan sisältöä optimoimalla, pitäen sisällään otsikoinnit, meta-tiedot, leipätekstit ja kuvat. Blogiartikkeleita lähdettiin tuottamaan ammattimaisesti Copywriterin toimesta tärkeiksi nähtyjen hakutermien ympärille. Sivuston vierailijakokemuksen parantamiseksi on kiinnitetty huomiota sivuston latautumisnopeuteen ja sisällön hyvään luettavuuteen.

Tulosten mitattavuus yhteistyön pohjana

Menestystarinoiden Pitopalvelu Huplille tarjoamat raportit pohjautuvat sivuston huolelliseen auditointiin sekä Googlen omien palveluiden kuten Search Consolen ja Analyticsin kautta saatuun dataan.

”Minulle oli jo yhteistyötä aloittaessamme ensisijaisen tärkeää se, että saavutettujen tulosten tulee olla selkeästi mitattavissa. Toisekseen minulle on tärkeää voida luottaa siihen, että kumppani tekee kaiken lupaamansa. Voin todeta näiden asioiden myös toteutuneen”, sanoo Hupli.

”Yhteistyö Menestystarinoiden on laajentanut myös omaa ymmärrystäni hakukoneoptimoinnin tekemisestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Yhdessä tekemällä olemme löytäneet uusia relevantteja hakutermejä, joiden kohdalla sijoittumisemme hakutuloksissa on parantunut kymmenillä sijoilla”, toteaa Hupli.

Markkinoinnin yhteistyö ja hakukoneoptimointi Menestystarinoiden kanssa on antanut Huplille myös paremmat mahdollisuudet keskittyä yrityksensä ydinosaamiseen eli cateringiin, markkinoinnin asiantuntijoiden kantaessa vastuun sivuston hakukonelöydettävyyden edistämisestä.

”Koen, että yhteinen polkumme Menestystarinoiden kanssa on ollut kaikin puolin myönteinen kokemus, aina heidän myyntihenkilönsä ensimmäisestä yhteydenotosta varsinaiseen yhteistyöhön markkinoinnin asiantuntijoiden kanssa. Olemme heidän avullaan tehneet oikeanlaisia asioita hakukonelöydettävyyden eteen. Voin vilpittömästi suositella Menestystarinoita muillekin, jotka haluavat asiantuntevaa apuna SEO-tekemiseensä. Yhteistyötä kannattaa ilman muuta lähteä kokeilemaan. Turvallisuuden tunnetta on itselleni ollut lisäämässä myös se, että Menestystarinoiden kanssa voi kumppanuuden solmia ilman irtisanomisaikaa!” Hupli toteaa.

Sivuston hyvä löydettävyys hakukoneissa ei synny ilman vaivannäköä. Ota yhteyttä Menestystarinoihin, mikäli tarvitset lisää osaamista ja resursseja hakukoneoptimoinnin tekemiseen!

Paluu referensseihin