Stressaako paluu arkeen? Viisi apukeinoa loman jälkeiseen ahdistukseen

Ota yhteyttä


Stressaako paluu arkeen? Viisi apukeinoa loman jälkeiseen ahdistukseen

Kesälomat ovat ohi ja viimeisetkin lomalaiset ovat palaamassa toimistoon. Paluu arkeen on monelle karu, kun työt ovat kasautuneet ja salasanat unohtuneet. Vaikka loman aikana tarkoitus on palautua, ensimmäisenä työpäivänä olo ei välttämättä ole erityisen rentoutunut. Moni kokee lomalta palatessaan jopa ahdistusta, ja loman jälkeinen masennuskin on tunnettu ilmiö.

Osaa ahdistaa yksinkertaisesti paluu arkeen, mutta myös loman aikana kertyneet työt ja tukkeutunut sähköposti voivat nostaa pulssia. Tässä on viisi vinkkiä, joiden avulla työt alkavat rullata helpommin.

1. Ota aikaa töiden järjestämiselle

Laita tehtäväsi tärkeysjärjestykseen ja tee lista hoidettavista asioista. Hoida ensin mahdolliset ikävät tehtävät alta pois, jotta ne eivät jää kolkuttamaan mielen taustalle koko päiväksi. Ryhdy heti töihin sen sijaan, että jäisit odottamaan motivaation heräämistä.

2. Rytmitä työsi

Loman jälkeen voit testata vaikka uusia työskentely- ja ajankäyttötekniikoita, joita internet on tulvillaan. Kokeile esimerkiksi työskentelyä 90 minuutin jaksoissa. Aina 90 minuutin työskentelyn jälkeen pidetään 30 minuutin tauko. Tekniikan taustalla on ajatus ihmisen luonnollisesta rytmistä, joka kulkee 90-120 minuutin jaksoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voit työskennellä keskittyneesti vain 90-120 minuuttia kerrallaan. Tekniikan kerrotaan lisäävän keskittymiskykyä, pitävän energiatason korkeammalla ja vähentävän stressiä.

3. Poista häiriötekijät ja keskity yhteen asiaan kerrallaan

Vaikka työt olisivat kasautuneet, pyri hoitamaan yksi tehtävä kerrallaan sen sijaan, että yrittäisit revetä joka paikkaan. Kirjaudu ulos kaikista sosiaalisen median kanavista, jotta et tunne houkutusta tarkistaa niitä muutaman minuutin välein.

4. Keksi mukavaa tekemistä töiden jälkeen

Lomalta paluu käy astetta helpommin, jos arkipäivät eivät täyty pelkästä työstä. Keksi siis vapaa-ajalla mukavaa tekemistä ja irrottaudu töistä, kun lähdet toimistosta.

5. Delegoi työt, joita sinun ei tarvitse välttämättä tehdä itse

Töihin palatessa kannattaa muistaa, että kaikkea ei tarvitse hoitaa ja hallita. Jos liian moni työtehtävä painaa päälle, pyri rajaamaan oma vastuualueesi. Mieti, mitä sinun ei kannata tai tarvitse tehdä itse. Siinä mekin Menestystarinoilla voimme auttaa. Emme voi siistiä puolestasi inboxiasi, mutta markkinoinnissa voimme olla avuksi.

Ota yhteyttä ja laitetaan syksyn markkinointisuunnitelmanne kuntoon!