Tiimi

Ville Holm

Toimitusjohtaja Ville on toinen Menestystarinoiden perustajista. Yrittäjyydestä hän haaveili jo yläasteella, mutta markkinointi ei ollut vielä silloin itsestään selvä valinta. Ville päätyi alalle noin 20 vuotta sitten sattumalta saatuaan töitä kansainvälisestä digimarkkinoinnin yrityksestä teknisen osaamisensa ansiosta. Ville on Menestystarinoiden monitoimimies, joka tekee töitä tuotekehityksen, tuotannon, myynnin ja hallinnon parissa.

Mikä omassa työssäsi on palkitsevinta?

Palkitsevinta ovat onnistumiset asiakassuhteissa ja uusien asioiden oivaltaminen. Antoisaa on havaita kehittymistä yrityksessä, henkilöstössä ja myös itsessäni.

Mistä pidät eniten digitaalisessa markkinoinnissa?

Eniten pidän tulosten mitattavuudesta ja markkinoinnin jatkuvasta kehittymisestä.

Kuka on esikuvasi?

Esikuviani ovat kaikki, jotka osoittavat sinnikkyyttä ja määrätietoisuutta, ja onnistumisen osuttua kohdalle osaavat olla kiitollisia. Opin jo kotona kovan työnteon merkityksen.

Miten rentoudut vapaa-ajallasi?

Lapsen harrastuksissa, perhematkoilla, elokuvia katsomalla, urheilemalla ja pelaamalla pelejä.

Kerro itsestäsi jokin yllättävä fakta?

Omistan virvelin, mutten ole saanut kalaa. Jos saisin, se olisi pakko päästää vapaaksi, sillä en osaisi sitä perata.