Digimarkkinoinnin useimmin toistetut virheet

Varmista ettei yrityksesi tee ainakaan seuraavia virheitä

Markkinointi on laaja-alainen ja innovatiivinen toimiala, jossa asiakkaan ajankäytöstä kamppaillaan jatkuvasti erilaisin, mitä mielikuvituksellisin keinoin. Kenties juuri laaja-alaisuudesta ja monipuolisuudesta johtuen markkinoinnissa on vaihtoehtoja ja tarjontaa luultavasti enemmän kuin monilla muilla aloilla. Olemme huomanneet, että erityisesti pk-yrityksissä toistuvat tietyt virheet markkinoinnissa jotka ovat korjattavissa, kun ne on ensin tunnistettu.

Virhe 1: Koitetaan myydä kaikille

Markkinointi on toimintaa ihmisten kanssa. Jokaisella ihmisellä on omat pelkonsa, toiveensa, odotuksensa, unelmansa ja tavoitteensa, joiden perusteella hän elää elämäänsä ja tekee ostopäätöksiä. Toisinaan ne ovat ristikkäiset, jonkun muun ihmisen kanssa.

Kun yritys koittaa palvella parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia ihmisiä, niin kukaan ei tule palvelluksi kunnolla. Vain keskittymällä ydinkohderyhmään ja pikkuhiljaa laajentamalla voi luoda yrityksestä brändin ja tavoiteltavan yhteistyökumppanin.

Virhe 2: Kerrotaan vääristä asioista

Yleisesti tunnetaan, että Suomessa valmistetaan laadukkaita tuotteita. Yhtä lailla tunnetaan, että Ruotsissa osataan rakentaa globaaleja brändejä. Ruotsalaiset osaavat kertoa merkityksistä ja hyödyistä, Suomalaiset kertovat ominaisuuksista.

Markkinoinnissa pitää puhutella ihmisiä asioilla ja tavoilla, joilla on heille merkitystä. Vain siten voidaan odottaa, että heidät saadaan asiakkaiksi. Viestin on oltava selkeä kanavasta riippumatta.

Virhe 3: Pyydetään tekemään väärää asiaa

”Kehota toimintaan!” Kyllä, kyllä, mutta mihin?

Erittäin paljon mainoksissa näkee vääriä kehotteita, joissa pyydetään tekemään jotain mihin asiakas ei ole vielä valmis. Jotta voit saada kauppaa, pitää ensi pyytää tekemään jotain pienempää. Esimerkiksi pyytää tilaamaan uutiskirje, tai lataamaan esite, tai katsomaan video. Mainostajan on tuotettava sisältöä ja rakennettava luottamusta asiakkaaseen, jotta myöhemmin voi pyytää kauppaa.

Virhe 4: Ei testata, tai testataan liian vähän

Testaamisen pitäisi kuulua jokaisen kasvua tavoittelevan työkalupakkiin. Uusia asioita nyt vain on testattava, jotta näkee mistä on yritykselle hyötyä. Mutta millä budjetilla? Aika usein suomalaiset firmat testaavat uusia asioita ”tonnilla” tai ehkä ”kahdella”, kun markkinoinnissa on saatava riittävästi statistiikkaa, jotta oikeat johtopäätökset testaamisesta ovat mahdollisia.

Kun yritys päättää testata jotain, niin testin toteuttamiseen on varattava riittävästi aikaa ja rahaa, muutoin hyvätkin asiat saattavat mennä huomaamatta ohi.

Virhe 5: Ei ole seurantaa, tai seuranta on rikki

Tämä on paha virhe digimarkkinoinnin alalla. Digimarkkinoinnin erityispiirteisiin kuuluvat nopeus, kustannustehokkuus ja seuranta. Jos ei ole kunnollista seurantaa, niin miten voi toistaa onnistumiset tai välttää epäonnistumisten toistumisen.

Olemme törmänneet seurannan laiminlyöntiin jopa verkkokaupoissa, eikä vain yhden tai kaksi kertaa. Jos teet tänään yhden asian, niin varmista, että seuranta on kunnossa.

Virhe 6: Mainostetaan väärää asiaa väärässä paikassa

Kaikki sellaiset markkinointikanavat, joita potentiaaliset asiakkaasi eivät käytä, ovat turhia. Mutta mistä sitten tiedät, että mitä potentiaaliset asiakkaat käyttävät? Mediapaikoista saa tutkittua tietoa – ainakin Menestystarinoilta.

Virhe 7: Etsitään yhtä ”hopealuotia” kaikkiin ongelmiin, eikä rakenneta prosessia

Ei ole olemassa yhtä ratkaisua, joka ratkaisee kaikki yrityksen ongelmat markkinoinnissa. Jos sellainen olisi, se olisi jo keksitty.

”Hopealuodin” etsiminen johtaa yrityksissä siihen, että omaa toimintaa ei tarkastella vaan etsitään ulkopuolelta ratkaisuja. Ratkaisut löytyvät aina peilistä ja paras yhteistyökumppani osaa opastaa oikeaan ratkaisuun.

”Hopealuodin” sijaan yrityksellä tulisi olla markkinoinnissa selkeät toimintatavat, eli prosessi, jota voi optimoida kohti tavoiteltavaa tulosta.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Viritetään firmasi markkinointi kuntoon.

Paras aika aloittaa kanssamme oli eilen. Toiseksi paras aika on tänään.

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia