Google Ads hakusanamainonta

Tavoita kohderyhmäsi ostopäätöshetkellä

Menestystarinat on toteuttanut menestyksekkäästi Google Ads (entinen nimi Google Adwords) hakusanamainontaa sadoille suomalaisille yrityksille jo vuodesta 2006 lähtien. Monipuolinen digimarkkinoinnin asiantuntijatiimimme on 15 hengen vahvuinen, joista 5 henkilöä tekevät päivittäin töitä Google Ads:n kanssa. Kokosimme tähän tärkeimmät asiat hakusanamainonnasta kiinnostuneille.

Mistä hakusanamainonnassa on kyse?

Yksinkertaisesti: mainoksista hakukoneissa. Yleensä Googlessa, mutta myös muissa hakukoneissa. Yksinkertaisimmillaan hakusanamainostaja voi valita avainsanan, kirjoittaa hakusanamainoksen ja aloittaa hakusanakampanjan. Menestyminen edellyttää kuitenkin laajempaa ja syvällisempää osaamista. Voit syventää osaamistasi laajemmassa kirjoituksessamme Google-markkinointiin liittyen.

Olemme kiteyttäneet hakusanamainonnan seuraavasti:

Hakusanamainonta on:

  • Oikeaa tietoa
  • Oikeaan aikaan
  • Oikealle henkilölle

Mainostajan tulisi muistaa, että hakukone on asiakkaan työkalu ostopolulla, eikä mainostajan työkalu asiakkaan toiminnan keskeyttämiseen.

Tutkimustuloksia hakukoneiden käytöstä

Suuren European Commission Special Eurobarometer 447 6/2016(pdf)-tutkimuksen mukaan Suomessa hakukoneita käytetään seuraavasti:

  • 94 % Suomalaisista löytää hakukoneista etsimänsä
  • 93 % Suomalaisista käyttää hakukoneita vähintään kerran viikossa
  • 81 % Suomalaisista luottaa hakutuloksiin
  • 41%:lle Suomalaisista hakutulosten järjestys vaikuttaa ostopäätökseen

Tiivistetysti voi siis sanoa, että hakukoneet, ja hakusanamainonta, ovat tärkeitä työkaluja ostopäätöksen syntymisen taustalla.

Halusin analyysin meidän tilanteesta, ja kun kuultiin se minkä tiedettiinkin olevan vialla, niin oli helppo aloittaa yhteistyö.
Mika Bäggström, S1 Networks Oy

Google Ads hakusanamainonta ostopolulla

Ostopolku voidaan jakaa moniin vaiheisiin, joista tässä käytämme yksinkertaisuuden vuoksi:

  • Tietoisuus-
  • Kiinnostus-
  • Hankintavaiheita.

Tietoisuusvaiheessa prospekti tule tietoiseksi ratkaisua vaativast ongelmasta, haut Googlesta ovat yleisiä ja niitä voidaan tehdä paljon. Prospekti tutustuu erilaisiin ratkaisuvaihtoehtoisin ja varsinaiseen ostopäätökseen voi kulua vielä viikkoja tai kuukausia. 

Kiinnostusvaiheessa prospekti on rajannut jo vaihtoehtoja. Hän alkaa harkita palvelun tai tuotteen hankintaa. Haut kohdistuvat tarkasti palveluun tai tuotteeseen. Hakujen määrä on jo pienempi kuin tietoisuusvaiheessa. Ostopäätökseen kuluu päiviä tai viikkoja.

Hankintavaiheessa prospekti on hyvin lähellä ostopäätöstä. Haut kohdistuvat tuotteen hintaan, tai muihin ominaisuuksiin, sekä ostopaikkaan ja brändiin. Hakuja on enää hyvin vähän. Tarkoitus on rajata ostopaikka ja tuotemerkki. Ostopäätös voi tapahtua minuuteissa.

Hakusanamainostaja harvoin tuntee omia asiakkaitaan niin hyvin, että osaisi valita tuotteisiinsa ja palveluihinsa liittyvät avainsanat ilman kunnollista hakusanatutkimusta.

Hakusanamainonta ja hakusanatutkimus

Hakusanamainontaa ei voi tehdä menestyksekkäästi ilman kunnollista hakusanatutkimusta. Hakusanatutkimuksessa on hyvä etsiä jokaiseen ostopäätösvaiheeseen sopivimmat hakusanat, ja selvittää asiakkaan näkökulmasta löytyykö hakusanoja vastaavaa sisältöä verkkosivuilta. Hyvä työkalu hakusanatutkimukseen on maksuton Google Search Console. Digimarkkinointitoimistoilla on kullakin sitten omat työkalunsa hakusanatutkimuksia varten, me käytämme WebCeo -nimistä järjestelmää, sekä Search Consolea.

Paraskaan Google hakusanakampanja ei voi toimia, jos verkkosivuilta ei löydy sopivaa sisältöä hakusanoihin nähden. Lisäksi Googlen laatupistejärjestelmä pitää huolen siitä, että ilman panostusta sisältöjen kehittämiseen, nousee Google Ads hakusanamainonnan klikkaushinnat hyvin nopeasti korkeiksi.

Hakukoneita käytetään hyödyllisen sisällön löytämiseksi

Hakusanamainonta on helppo aloittaa, vaikea hallita ja vaatii paljon työtä menestymisen eteen.

Saavuta tavoitteesi hakusanamainonnan avulla

Menestystarinat suunnittelee ja toteuttaa tavoitteidesi mukaisen ratkaisun. Voit kysyä meiltä mitä vain, kun suunnittelet hakusanamainonnan aloittamista. Asiantuntemuksemme kannattaa ottaa hyötykäyttöön jo hyvissä ajoin. 

Tehdään sinulle sopiva hakusanamainonnan ratkaisu

Varaa tästä 15 minuutin keskusteluaika tai jätä yhteydenottopyyntö, niin selvitetään miten hakusanamainonta saadaan tuottamaan haluamiasi tuloksia.

>

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Viritetään firmasi markkinointi kuntoon.

Paras aika aloittaa kanssamme oli eilen. Toiseksi paras aika on tänään.

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia