Menestystarinat 15 vuotta!

Menestystarinat juhlii 15-vuotissyntymäpäiväänsä. Menestystarinoiden toimitusjohtaja Ville Holm paljastaa yrityksensä pitkän iän kumpuavan sen vilpittömästä halusta olla asiakkaillensa hyödyksi. Holm on nähnyt suuren muutoksen markkinoinnin kentässä, mutta siitäkin huolimatta ovat ihmisten tarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät pysyneet samoina. Digitaalinen ympäristömme on rikastunut mm. videosisältöjen ja uusien kanavien myötä.

Kysyimme Menestystarinoiden asiantuntijoilta, minkälaisena he näkevät digimarkkinoinnin seuraavien 15 vuoden päässä.

Heiltä saamistamme vastauksista tuli esille mielenkiintoisia näkemyksiä mm. henkilöbrändeistä, interaktiivisista hologrammeista, puhehauista, uusista teknologisista alustoista, yksityisyyden suojasta, vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Henkilöbrändit ja vaikuttajat

”Henkilöbrändien ja vaikuttajien merkitys asiakkaiden ostopolkuun tulee kasvamaan merkittävästi nykyisestä. Jokaisella toimialalla tulee olemaan omat henkilöbrändit ja vaikuttajat.”

Äänihaut

”IPhonesta tutun Sirin kaltaiset puhehaut tulevat yleistymään ja niiden rinnalle keksitään mainostusmuoto. Äänihaut tulevat olemaan kasvava trendi.”

Personointi

”Tekoälyn ja automatiikan rooli tulee varmasti kasvamaan ja sitä kautta markkinointia voidaan viedä kohdistetumpaan ja personoidumpaan suuntaan.”

”Kuluttajilla tulee olemaan entistä suurempi valta päättää, milloin ja millaista markkinointia he haluavat nähdä.”

Virtuaalimaailma

”Virtuaalisovellukset yleistyvät verkkokaupoissa ja näin henkilökohtaisuuden merkitys suunnittelussa tulee kasvamaan.”

”Tulevaisuuden ostoympäristöjen voisi kuvitella olevan tietokonepelin kaltaisia ”todellisuuksia”. Astut toiseen maailmaan ja itse aktiivisesti toimimalla ja valintoja tekemällä luot polustasi sinun näköisesi.”

Uudet teknologiset alustat

”Uusia teknologioita ja alustoja tullaan keksimään. Tämän lisäksi sosiaalisen median kanavat tulevat vaihtumaan uusiin ja uudenlaisia formaatteja keksitään.”

Videot

”Videosisällöt tulevat korvaamaan kuvaa ja tekstiä. Orgaanisen näkyvyyden merkitys tulee pienenemään ja tekstisisällöt lyhenemään, maksetun mainonnan korostuessa.”

Vastuullisuus ja läpinäkyvyys

”Teot ja läpinäkyvyys tulevat olemaan merkittävä ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Vastuullisuus asioiden selvittäminen tulee tehdä helpoksi kuluttajille. Tuotteeseen voisi printata esimerkiksi QR-koodin, jonka avulla kuluttaja voisi seurata tuotteen valmistusprosessia tai vaikkapa tuotantoeläinten oloja.”

”Vastuullisuusnäkökulma tulee entistä tärkeämmäksi yhteistyökumppaneita valittaessa. Finanssipalveluiden toiminnassa ja poliittisessa päätöksenteossa korostuu velkapääoman kohdentaminen ympäristöystävällisiin investointeihin.”

Yksityisyys

”Yksityisyyden merkitys tulee lisääntymään ja kuluttajan suoja tulee vahvistumaan. Kuluttajalla tulee olemaan paremmat mahdollisuudet muuntaa luovuttamansa data rahaksi.”

Hologrammit

”Virtuaalilasit ja interaktiiviset hologrammit tulevat yleistymään. Tämä tulee vaikuttamaan luonnollisesti digimarkkinoinnin kohdennuksiin ja sisältöihin.”

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Viritetään firmasi markkinointi kuntoon.

Paras aika aloittaa kanssamme oli eilen. Toiseksi paras aika on tänään.

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia