Vieraskynä: Onnistunut työhakemus: Mitä rekrytoija siitä etsii?

Näin taantuman jäädessä taaksepäin ja nousukauden kynnyksellä moni miettii uransa uutta suuntaa ja uusia mahdollisuuksia. Rohkeus vaihtaa työpaikkaa on lisääntynyt merkittävästi kevään aikana. Jos edellisestä työpaikanhankinnasta on kulunut tovi, tulee kenties miettineeksi, minkälainen on hyvä ja erottuva hakemus. Tässä muutama vinkkiviitonen, mihin kannattaa kiinnittää huomiota hakemusta ja CV:tä päivittäessä. 

Selkeys

Kun konsultilla tai rekrytoivalla esimiehellä on kymmeniä ja taas kymmeniä hakemuksia käsiteltävänä, erottuvat selkeät ja hyvin luettavat hakemukset muista. On tapauksia, joissa erottautumistekijänä on tekstin eri osioiden sijoitusjärjestys, esimerkiksi seuraavasti: aivan CV:n alkuun on sijoitettu jo aikaan saadut asiat, tämän jälkeen teksti siitä, mitä henkilö tekisi haettavassa tehtävässä ja vasta sen jälkeen on sijoitettu tekstit koulutuksesta ja työkokemuksesta.

CV:n ulkoasulla on merkitystä. Satsaa myös hyvään ja edustavaan kuvaan. Netistä löytyy nykyään jo monia hyviä malleja CV:n tekemisen tueksi.

Osaaminen 

Osaaminen tulee näkyä selkeästi ja ymmärrettävästi. Se on jokaisen myyntikirje itsestään. Kannattaa olla rohkea ja selkeä siitä, miksi haet juuri tätä tehtävää. Ja ennen kaikkea siitä, mitä sinulla on annettavana tähän tehtävään. Nykypäivänä arvostetaan monialaisia kokemuksia, joten tuo nekin näkyviin.

Seuraa ohjeita

Jos ohjeissa pyydetään täyttämään hakulomake ja CV, tee nämä ohjeiden mukaisesti. Kerro selvästi työkokemuksesi ja mitä olet saanut aikaan. Parhaimman käsityksen annat, kun pystyt kertomaan aikaansaannoksesi jollakin lailla mitattavasti; myynti kasvoi x %, liikevaihto lisääntyi x %, asiakastyytyväisyys kasvoi x % yms. Vastaa kysymyksiin, älä jaarittele turhaan.

Hyvä tyyppi

Usein haetaan ”hyvää tyyppiä meidän huipputiimiin”.  No miten erottautua hyväksi tyypiksi? Hakemuksen tarkoitus on pääasiallisesti kertoa osaamisestasi, mutta merkityksen persoonasta antavat hakemuksen ja CV:n ulkoasu sekä harrastukset. Valokuvallakin on merkityksensä. Tarkoitus on hakemusvaiheessa kertoa osaaminen ja päästä haastatteluun, jossa persoona tulee paremmin näkyville. Samoin persoona tulee ilmi työpersoonallisuus-, kyky- ja motivaatiotestien avulla. Ole aito asiallinen itsesi.

Mikä konsulttia kiinnostaa?

Lopuksi paljastamme vielä konsultille tärkeän kriteeristön. On olemassa kolme tärkeää seikkaa, jotka toimeksiantaja/rekrytoija yleensä hakee ehdokkaasta. Nämä ovat:

Onko hakijalla työssä tarvittavat kyvyt, asiantuntijuus sekä kokemus

Onko hänellä innokkuutta ja kiinnostusta työtä ja yritystä kohtaan

Sopiiko hän tiimiin, kulttuuriin sekä yritykseen

Toivotamme rohkeutta työnhakuun ja aurinkoista kesää!

-Nordic Progress Oy:n konsultit



Nordic Progress Oy on rekrytointiyritys, jonka sivuilta löydät lisää vinkkejä työnhakuun, tule tutustumaan!

Oy Nordic Partners Ab on suomalainen, vuodesta 1991 toiminut rekrytointi- ja konsultointiyritys.

Nordic Progress on osa EMA Partners International -ketjua, joka on yksi maailman johtavista rekrytoinnin ja erityisesti suorahakupalvelujen tarjoajista. Asiakkaitamme ovat kansainvälisesti toimivat suomalaiset yritykset, pk-yritykset ja organisaatiot.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp

Viritetään firmasi markkinointi kuntoon.

Paras aika aloittaa kanssamme oli eilen. Toiseksi paras aika on tänään.

TILAA UUTISKIRJE​

Rekisteröidy uutiskirjeeseemme saadaksesi viimeisimmät päivitykset.
Älä huoli, emme koskaan lähetä sinulle roskapostia