Millaiset ovat hyvät kotisivut?
Yrityksen kotisivut toimivat nykyään yrityksen käyntikorttina ja niiden toimivuuteen ja ulkoasuun on siksi hyvä kiinnittää huomiota. Siinä missä aiemmin riitti, että yrityksen tiedot oli esiteltynä kotisivuilla, niin nykyään kotisivuille asetetaan jo paljon vaatimuksia. Myös yrityksen toiminta ja toimiala vaikuttavat paljon siihen mitkä ovat juuri kyseiselle yritykselle hyvät kotisivut.
Responsiivisuus on vaatimus
Tänä päivänä minkä tahansa yrityksen kotisivujen tulee olla responsiiviset, jolloin sivu mukautuu automaattisesti käyttäjän laitteen näytön mukaan. Tämä kannattaa huomioida myös kotisivuja uudistaessa ja sivujen sisältöä suunnitellessa. Pelkkä responsiivisuus ei riitä, vaan sisältö pitää olla laitteesta riippumatta myös loogisesti ja helposti löydettävissä.
Nykyään on olemassa paljon valmiita pohjia, joilla saadaan runko yrityksen kotisivuille. Valmiin pohjan käyttäminen voi olla järkevämpää, kuin koko sivuston koodaaminen alusta lähtien, koska valmis pohja on jo testattu toimivaksi ja se on myös aina responsiivinen. Pohjia pystyy aina laajasti muokkaamaan ja niistä saadaan hyvinkin yksilöllisiä ja yrityksen brändiä ja imagoa vastaavia.
Suunnittelun lähtökohtana käyttäjä
Kotisivuja suunniteltaessa, oli sitten kyseessä kokonaan uusi sivu tai vanhojen kotisivujen uudistaminen, on lähtökohtana oltava aina lopullinen sivun käyttäjä. Sivujen rakenne tulee miettiä mahdollisimman loogiseksi ja yksinkertaiseksi käyttää ja vasta sen jälkeen miettiä sivuston sisältöä.
Yrityksen toimiala vaikuttaa paljon
Kotisivujen sisältöön vaikuttaa paljon se, toimiiko yritys B2B- vai B2C -sektorilla. B2B -sektorilla tärkeintä voi olla kertoa yrityksen toiminnasta ja tuotevalikoimasta, mutta myyntineuvottelut käydään usein muita kanavia pitkin kuin verkkokaupan kautta. B2C -sektorilla taas kuluttajat odottavat ostamisen olevan mahdollisimman helppoa, joten sivuilla odotetaan olevan osto- tai ajanvarausmahdollisuus.
Kotisivujen sisältö
Kotisivujen sisällöstä on vähintään löydyttävä yrityksen tiedot, yrityksen tarina ja tuotteet tai palvelut. B2B- sektorilla voi lisäksi olla esimerkkejä tuotetuista palveluista tai projekteista muilta asiakkailta. Myös yrityksen blogi voi olla aiheellinen joissain tapauksissa, etenkin startupeissa siitä voi olla paljonkin hyötyä.
B2C -sektorilla taas sivuilla voi näiden lisäksi olla esimerkiksi verkkokauppaa, tuote-esittelyä, yrittäjän blogi toimialaan liittyen ja yrittäjä voi kertoa myös hauskoja sattumia omasta elämästään.
Pelkkä teksti ei riitä
Pelkkä teksti ei riitä, vaan hyvät kotisivut vaativat myös jonkin verran kuvia. Kuvien laatuun kannattaa kiinnittää huomiota, mutta myös huomioida niiden koko, ettei sivuista tule raskaita. Tarvittaessa sivujen alustalle kannattaa asentaa lisäosa, jolla sivut saadaan pakattua ja niiden latausnopeutta lisättyä.
Kotisivujen kuvien lisäksi sivuille voi olla tarvetta lisätä videoita, mutta videoiden toteutusta kannattaa suunnitella tarkasti. Videot tekevät helposti sivuista raskaat, mutta ammattitaitoinen tiimimme osaa kyllä ratkaista nämä haasteet.
Valitse julkaisualusta huolella
Hyvät kotisivut ovat myös nopeita latautumaan ja nopeuteen vaikuttaa myös julkaisualusta. Erilaisia julkaisualustoja on useita, mutta WordPress on ollut selkeästi suosituin julkaisualusta jo vuosia.
WordPressin suosioon on monta syytä: se on yksinkertainen käyttää ja muokata, siihen on tarjolla paljon yrityksiä hyödyntäviä lisäosia ja Google suosii sitä omissa algoritmeissaan. Julkaisujärjestelmällä on helppo myös karkeasti tarkistaa kotisivujen hakukoneoptimoinnin taso, jolloin esimerkiksi sivujen sisältöä muokkaamalla voidaan saavuttaa parempi tulos hakutuloksissa. Hakukonetuloksiin vaikuttaa tämän lisäksi esimerkiksi linkkiprofiili, eli backlinkit.
Julkaisujärjestelmä myös luo automaattisesti sivukartan, jota hakukoneet ymmärtävät ja osaavat helpommin liikkua sivulla. Ilman sivukarttaa hakukoneet ovat kotisivuilla hukassa ja se vaikuttaa merkittävästi hakutuloksiin.
Hyvät kotisivut ovat siis:
- Responsiiviset, eli mukautuvat käyttäjän päätelaitteen mukaan
- Kohderyhmä on huomioitu, eli kotisivujen sisältö ja toiminnallisuus palvelevat yrityksen asiakkaita ja sidosryhmiä
- Kuvat ja muu visuaalisuus tekevät sivujen käyttämisestä helppoa ja miellyttävää
- Julkaisualusta on valittu siten, että ylläpito on helppoa
- Kotisivut latautuvat nopeasti
Pyydä tarjous kotisivujen uudistamisesta.