Koostimme listaa digimarkkinointiin liittyvistä termeistä ja lyhenteistä. Testaa, onko digimarkkinoinnin sanasto sinulle jo tuttu.

A/B-testaus liittyy markkinoinnin kehittämiseen. A/B-testauksessa verrataan esim. kahden mainoksen tai uutiskirjeen toimivuutta. Ideana on vaihtaa yhtä muuttujaa verratessa kahta muuten identtistä mainosversiota. Voit esimerkiksi luoda kaksi visuaalisesti samanlaista Facebook-mainosta, mutta joiden teksti eroaa tietyllä tapaa toisistaan. Näin voit tutkia, kumpi tekstivariaatioista toimii paremmin. A/B-testausta kannattaa tehdä jatkuvasti ja kasvattaa näin omaa ymmärrystä mainoksen toimivuuteen vaikuttavista tekijöistä. 

Algoritmi kuvaa, miten jokin tehtävä tai prosessi suoritetaan. Ja tätä kuvausta seuraamalla voidaan ratkaista jokin tietty ongelma. Digitaalisessa markkinoinnissa tämä termi esiintyy esimerkiksi Googlen algoritmista puhuttaessa. Googlen algoritmit ovat vaikuttamassa siihen, mitkä verkkosivut esiintyvät Googlen hakusanatuloslistauksessa ja mihin järjestykseen ne siinä sijoittuvat.  

ALT-tekstiä kutsutaan myös nimellä vaihtoehtoinen teksti. ALT-tekstin kirjoittaminen on tärkeä osa kuvien hakukoneoptimointia. ALT-tekstin tulee kertoa, mitä kuvassa esiintyy. ALT-teksti välittää kuvan sisältämän tiedon niille käyttäjille, joiden selain ei jostain syystä lataa kuvatiedostoja. 

Avainsana on ennalta määritelty hakutermi, jolla mainoksen halutaan näkyvän hakukoneen hakutuloksissa. Voit vaikuttaa näkyvyyteesi Google-hauissa valitsemalla avainsanallesi parhaiten sopivan vastaavuustyypin. Näitä vastaavuustyyppejä on neljä: Laaja haku, laajan vastaavuuden tarkennin, lausekevastaavuus ja tarkka vastaavuus. Vastaavuustyypin valitsemalla vaikutat siihen, minkälaisten Google-hakujen yhteydessä mainoksesi näytetään.  

Avainsanatutkimuksella kartoitetaan ne tärkeät avainsanat ja avainsanalausekkeet, joita käytetään sekä hakusanamainonnassa että verkkosivuston hakukoneoptimoinnissa. Avainsanatutkimuksen myötä saat käsitystä siitä, millä termeillä yleisösi hakee tarjoamaasi palvelua tai tuotetta. Avainsanatutkimuksen tekoa varten on olemassa työkaluja, kuten esimerkiksi Google Keyword Planner. Avainsanoja ideoitaessa kannattaa katsoa myös Google-hakukoneen automaattiset ehdotukset ja Ihmiset kysyivät myös -osio, syöttäessäsi hakukenttään liiketoimintasi kannalta keskeisiä termejä. Myös kilpailijoiden hakusanamainoksia ja verkkosivuja silmäilemällä saa varmasti hyviä ideoita omaan avainsanalistaukseen. 

Bannerilla tarkoitetaan verkossa olevia kuvallisia mainospainikkeita, joilla pyritään lisäämään esimerkiksi brändin tunnettuutta tai kasvattamaan myyntiä. Banneria klikkaamalla pääsee mainostajan omalle verkkosivustolle tai kampanjasivustolle. 

Bing on Microsoftin hakukone ja näin ollen Google-hakukoneen kilpailija. Bing-hakusanamainonnasta maksettavat kustannukset perustuvat klikkauksiin eli mainostaja maksaa vain mainoksiinsa kohdistuvista klikkauksista. 

Blogilla tarkoitetaan verkkosivua, jonne tuotetaan sisältöjä säännöllisin väliajoin. Aiemmat artikkelit säilyvät sivun arkistossa ja ovat näin ollen luettavissa myöhemminkin. Bloggaamisen avulla tarjotaan kohdeyleisölle heitä hyödyttävää sisältöä ja sitoutetaan asiakaskuntaa viihtymään heille merkityksellisten aiheiden parissa. 

Bounce Rate tarkoittaa suomeksi välitöntä poistumisprosenttia, ja on yksi Google Analyticsin mittareista. Välitön poistuminen tarkoittaa verkkosivustolla tapahtuvaa yhden sivun istuntoa, eli istuntoa, joka käynnistää Google Analytics -palvelimelle ainoastaan yhden pyynnön. Kävijä ei tällöin klikkaa esimerkiksi menu-valikkoa tai sivulla mahdollisesti olevia sisäisiä linkkejä liikkuakseen toiselle sivulle sivustollasi. Välitön poistumisprosentti saadaan, kun jaetaan sivuston yhden sivun istuntojen määrä kaikkien istuntojen määrällä. 

Brändi tarkoittaa yritystä tai tuotetta, joka on helposti tunnistettavissa esimerkiksi kuvista, äänistä, tekstistä, väreistä, tunteista tai hajuista. Hyvä brändi herättää potentiaalisessa asiakkaassa luottamusta. 

CPA tulee englannin kielen sanoista ”cost per action”/ ”cost per acquisition”. CPA on hinnoittelumalli, jossa mainostaja maksaa toteutuneesta konversiosta. Konversio voi olla esim. puhelinsoitto tai toteutunut kauppa. 

CPC tulee englannin kielen sanoista ”cost per click”. CPC on esimerkiksi hakusanamainonnassa käytettävä hinnoittelumalli, jossa mainostaja maksaa mainokseensa kohdistuvista klikkauksista. 

CPM on hinnoittelumalli ja tulee englannin kielen sanoista ”cost per mil” eli suomeksi tuhannen näyttökerran hinta. CPM-hinnoittelu kertoo, paljonko mainostaja maksaa tuhannesta mainoksen näyttökerrasta. Tätä näyttöihin perustuvaa hinnoittelua voidaan käyttää esim. brändimainonnassa. 

CTA tulee englannin kielen sanoista ”call to action”. Tällä tarkoitetaan mainoksessa esiintyvää toimintakehoitetta, kuten esim. ”Osta nyt!” tai ”Lue lisää!” 

CTR tulee englannin kielen sanoista ”click through rate”. Tämä lukema kertoo, mikä mainoksen klikkausprosentti on. Mainoksen CTR-lukema saadaan jakamalla mainoksen klikkaukset mainoksen näyttökerroilla ja kertomalla näiden osamäärä 100:lla. 

Display-mainonta on banneri-, teksti- ja videomainontaa, jota toteutetaan esimerkiksi Googlen Display-verkostossa. Googlen Display-verkosto koostuu suuresta määrästä verkkosivustoja, jotka kaikki ovat display-mainostajan käytössä. Display-mainontaa voidaan kohdistaa verkkosivustollasi käyneille tai vaikkapa kohderyhmän ominaisuuksien (esim. asuinpaikka) tai mielenkiinnon kohteiden mukaan. 

Domainilla tarkoitetaan verkkotunnusta eli verkkosivuston internet-osoitetta.   

Emojilla viitataan joukkoon hymiöitä ja kuvasymboleja, joita käytetään pikaviestipalvelimissa (esim. WhatsUp) ja sosiaalisen median jukaisuissa. Emojilla ilmaistaan tunteita ja mielialoja, ja täydennetään näin viestejä ja käytävää keskustelua.  

Evästeet ovat tietoa, jota web-palvelin tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet ovat käytössä lähes kaikilla verkkosivustoilla ja kävijää pyydetään sivuille saavuttua hyväksymään evästeiden tallentamisen laitteelle. Evästeet mahdollistavat verkkosivukävijälle paremman käyttäjäkokemuksen: sivu muistaa sivustolla käyttämäsi kielen, sivu aukeaa käyttämäsi laitteen kannalta sopivan näköisenä ja pysyt koko ajan kirjautuneena kyseiselle sivulle. 

Graafinen ohjeisto toimii ohjenuorana yrityksen visuaalista viestintää tehtäessä. Graafinen ohjeisto pitää sisällään esimerkiksi logon, tunnusvärit, graafiset elementit ja typografian. Graafista ohjeistoa tulee noudattaa, jolloin yrityksen viestintä on tunnistettavaa ja johdonmukaista. 

Hakusanamainonnan (SEA, Search Engine Advertising) avulla olet löydettävissä silloin, kun asiakas hakee hakukoneesta tietoa tarjoamistasi tuotteista tai palveluista. Hakusanamainonta perustuu verkkosivun maksettuun näkyvyyteen hakukoneissa (esim. Google ja Bing). Tehokkaan hakusanamainonnan keskiössä ovat oikein valitut avainsanat, osuvat mainostekstit ja asiakasta palveleva verkkosivu. Esim. Google Ads -hakusanamainonnan (aiemmin nimellä Google AdWords) kustannukset perustuvat klikkauksiin eli maksat vain mainostasi klikanneista kävijöistä. 

Hakukoneoptimoinnin (SEO, Search Engine Optimization) avulla näyt niille ihmisille, jotka osoittavat kiinnostusta tarjoamaasi tuotetta tai palvelua kohtaan. Hakukoneoptimointitoimenpiteillä tähdätään sijoittumaan mahdollisimman korkealle hakukoneen orgaanisissa eli luonnollisissa (ilmaisissa) hakutuloksissa, yrityksen kannalta tärkeillä hakutermeillä. 

Hakusanamarkkinointi (SEM, Search Engine Marketing) pitää sisällään hakusanamainonnan (SEA) ja hakukoneoptimoinnin (SEO). 

Hashtagien eli aihetunnisteiden avulla jäsennetään keskustelunaiheita sosiaalisen median palveluissa. Aihetunniste koostuu #-merkistä ja sitä seuraavasta sanasta tai merkkijonosta. Aihetunniste kokoaa tietty aihetta koskevat keskustelut samaan paikkaan. Esimerkiksi tunnisteella ”#seotips” löydät LinkedInistä hakukoneoptimointia käsitteleviä keskusteluita. 

Inbound-markkinoinnin keskiössä ovat ymmärrys asiakkaan tarpeesta ja hänen palvelemisensa ostopäätöspolun kaikissa vaiheissa. Inbound-markkinoinnissa asiakas etsii oma-aloitteisesti tietoa tuotteesta/ palvelusta ja ratkaisua ongelmaansa. Yrityksen tehtävänä on auttaa asiakasta ratkaisemaan ongelma ja tarjoamaan hänelle hyödyllistä sisältöä esimerkiksi verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. 

Julkaisujärjestelmä tarkoittaa sisällönjulkaisuun tarkoitettua ohjelmaa. Internetin suosituin julkaisujärjestelmän on WordPress. Julkaisujärjestelmällä, nimensä mukaisesti, julkaistaan sivuja internetiin.

Karusellimainos-termi esiintyy esimerkiksi Facebook-mainonnassa yhtenä valittavissa olevana mainosmuotona. Karusellimainoksen ideana on sisällyttää mainokseen useita kuvia/ mainoskortteja. Mainoksen näkevät ihmiset voivat selata kuvia pyyhkäisemällä niitä mobiililaitteessaan tai tietokonetta käytettäessään klikkaamalla mainoksessa näkyä nuolia. 

Kontaktin tunnistuspiste liittyy markkinoinnin automaatioon. Kontaktin tunnistuspiste on kohta, jossa kontakti saadaan tunnistettua henkilötasolla verkkosivun kävjiäliikenteestä. Tällainen kohta voi olla esim. lomakkeen täyttäminen, sähköpostin klikkaaminen tai chatin käyttäminen. 

Konversio liittyy digimarkkinoinnissa asetettuihin tavoitteisiin ja niihin pääsemiseen. Konversio on se toimenpide, jonka haluat verkkosivukävijän tekevän. Tällainen toimenpide voi olla esimerkiksi oppaan lataaminen verkkosivuilla tai yhteydenotto. Google Analyticsin avulla pystytään mittaamaan useanlaisten konversioiden täyttymistä.   

Käyttäjän pisteytys liittyy markkinoinnin automaatioon. Kontaktia pisteytetään hänen käyttäytymisensä perusteella (esim. aktiivisuus verkkosivuilla, vierailut tietyillä sivuilla, sähköpostien klikkaamiset ja uutiskirjeen tilaaminen). 

Laskeutumissivu/ ländäri tarkoittaa sitä verkkosivua, jolle kävijä päätyy digimainosta klikkaamalla. Laskeutumissivun tulee lunastaa mainoksen antama lupaus eli täyttää asiakkaalla herännyt tarve. 

Markkinoinnin automaation teho perustuu potentiaalisten ostajien tunnistamiseen verkkosivun liikenteestä. Markkinoinnin automaation tehtävänä on tuottaa henkilötason tunnistustietoa verkkosivujen kävijöistä ja automatisoida pisteytyksen perusteella markkinointi- ja myyntitoimenpiteitä.   

Markkinoinnin automaatiot / workflow: automatisoitu tapahtumasarja, jossa automatisoidaan toistuvia toimintoja (esim. kävijän käyttäytymisen mukaan lähetettävät automatisoidut viestit, myyjän tiedottaminen kävijän käyttäytymisen perusteella, kävijän segmentointi käyttäytymisen perusteella jne.) 

Meemillä eli internetilmiöllä tarkoitetaan verkossa nopeasti leviävää ja toisinaan suurtakin suosiota saavuttavaa, esimerkiksi kuvan tai animaation muodossa olevaa sisältöä. Jotkut meemit jäävät lyhytikäisiksi ja jotkut pysyvät suosiossa pitkiäkin aikoja. 

Metakuvaus tarkoittaa hakukonetuloksessa näkyvää tekstiä, jonka tulisi olla mahdollisimman osuva ja houkutteleva kiteytys laskeutumissivun sisällöstä. Hyvin koostetulla metakuvauksella voit pyrkiä erottautumaan kilpailijoista ja houkuttelemaan potentiaalisen asiakkaan klikkaamaan juuri sinun verkkosivuille. Metakuvaukseen on myös hyvä lisätä jokin toimintakehoite, kuten esimerkiksi ”Lue lisää!”. Tämä tekee hakutuloksesta eläväisemmän. 

Natiivimainonta on maksettua mainontaa, jota sisällytetään sen aihetta tukeviin ympäristöihin jonkin median julkaisutilassa. Natiivimainonta poikkeaa perinteisestä mainonnasta niin, että sen ulkomuoto ja sisältö ovat linjassa median sivulla olevan muun sisällön kanssa. Natiivimainoksesta tulee käydä ilmi, että kyseessä on mainos. Myös mainoksesta maksavan yrityksen nimen tulee olla mainittuna. Natiivimainontaan törmää usein medioiden, sosiaalisessa median ja hakukoneiden sivuilla. 

Ohjelmallisella ostamisella tarkoitetaan banerimainonnan ostamista koneellisesti eli ilman yhteydenpitoa mediamyyjiin. Esimerkiksi AdForm on yksi ohjelmallisen ostamisen mahdollistavista alustoista. Kyseessä on mainospaikka, jonka kautta ostetaan mainosnäyttöjä tietyillä verkkosivuilla tai mainosverkostoissa. Adformissa on mahdollisuus rajata kohdennukset erittäin tarkasti. 

Ostajaprofiilit ovat osittain fiktiivisiä, mutta asiakastuntemukseen perustuvia yrityksen ihanneasiakkaita. Niiden tehtävä on auttaa kohdistamaan markkinointia juuri oikeille henkilöille. Ostajaprofiilit eivät ole kuvauksia yrityksen kohderyhmistä, vaan syväluotaavia ja yksityiskohtaisia henkilökuvia. Ostajaprofiilit eivät kuitenkaan ole todellisia henkilöitä, vaan yleistyksiä yrityksen olemassa olevista ja tavoittelemista asiakkaista. Ne pohjautuvat esimerkiksi nykyisille ja entisille asiakkaille tehtyihin kyselyihin. 

Ostopolku kuvaa asiakkaan matkaa tarpeen tiedostamisesta ostopäätökseen. Siitä on eriteltävissä neljä vaihetta: tietoisuus, kiinnostus, päätös ja suosittelu. Alun tietoisuusvaiheessa tarve on vasta kristallisoitumassa. Kiinnostusvaiheessa ostaja tietää jo tarkemmin, mitä on etsimässä, mutta ei ole vielä päättänyt keneltä ostaa ja vertailee eri palveluntarjoajia. Päätösvaiheessa hän puolestaan on jo lähellä ostoa ja kaipaa vielä viimeistä sysäystä. Parhaassa tapauksessa ostaja etenee neljänteen vaiheeseen, jossa hän ostaa yritykseltäsi yhä uudelleen ja levittää ilosanomaa suosittelemalla yritystäsi muille. 

Outbound-markkinoinnin ajatus perustuu siihen, että myyjä ottaa yhteyttä asiakkaaseen. Outbound-markkinointi on vastakohta Inbound-markkinoinnille, jossa asiakas etsii oma-aloitteisesti tietoa tuotetta tai palvelua tarjoavasta yrityksestä. Perinteisiä Outbound-markkinoinnin keinoja ovat kylmäsoitot, TV- ja radiomainokset sekä printtijulkaisut. 

Postaaminen tarkoittaa julkaisun tekemistä sosiaalisen median kanavissa, esimerkiksi Facebookissa tai LinkedIn:ssä. 

Responsiivisuudesta puhuttaessa tarkoitetaan verkkosivustojen rakentamista soveltumaan kaiken kokoisille päätelaitteille. Sivuston käyttäjäkokemus on näin ollen laadukas riippumatta käytettävästä päätelaitteesta. Responsiivisuus vaikuttaa positiivisesti myös verkkosivun sijoittumiseen Google-hakukonetuloslistauksessa.

ROI-lyhenne tulee sanoista ”return on investment” ja kertoo sijoitetun pääoman tuoton prosentteina. Laskukaava: (nettotuotto / investointi) * 100 = ROI ?% 

Selfie tarkoittaa kuvaa, jonka henkilö ottaa itsestään. 

Sisältömarkkinoinnin keskeinen tehtävä on asiakkaan auttaminen. Yrityksen tulee tarjota asiakkaalle sisältöjä, jotka auttavat häntä ostopäätöksen teossa. Sisältömarkkinointi on tärkeä osa-alue inbound-markkinoinnissa. Hyödyllisillä ja merkityksellisillä sisällöillä kasvatetaan asiakkaan kiinnostusta yritystä kohtaan, autetaan häntä etenemään ostopolulla ja edistetään hänen sitoutumistaan yritykseen.  

Title eli sivun otsikkoattribuutti on yksi hakukoneoptimointiin liittyvistä termeistä. Titlellä on tärkeä rooli verkkosivun meta-tiedoissa. Se on lyhyehkö kiteytys internet-sivun sisällöstä. Title auttaa hakukoneita arvioimaan, mitä verkkosivu sisältää ja miten se vastaa annettuun hakutermiin. 

Tägääminen tarkoittaa toisen käyttäjän merkitsemistä omaan julkaisuun tai kommenttiin sosiaalisen median kanavassa. 

Uudelleenmarkkinoinnin avulla yritys houkuttelee verkkosivuillansa käynyttä ja kiinnostusta osoittanutta asiakasta palaamaan sivuillensa. Esimerkiksi verkkokaupan sivuilla käynyt asiakas saa tämän kyseisen verkkokaupan mainontaa vieraillessaan myöhemmin muilla verkkosivustoilla.  

WordPress on avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmä.

Tarvitsetko apua yrityksesi digimarkkinoinnissa? 

Ota Menestystarinat avuksesi ja edistä liiketoimintaasi. Tehtävämme on tuoda asiakkaillemme lisäarvoa digimarkkinoinnin keinoin. Käytämme tutkittua tietoa suunnitellessamme ja toteuttaessamme markkinoinnin toimenpiteitä. Tärkeimmät tietolähteemme tutkittuun tietoon ovat Statista-tutkimusportaali ja verkkoanalytiikassa Google Analytics lisäosineen. Ota yhteyttä Menestystarinoihin!